Home Tarinat Maalla
Maalla
Eräjormailua sekä siitä että metsässä ja kumpareilla on kiva hortoilla hyvässä seuraassa (Jyväskylän vapaalaskijat).

There are no translations available.

Syysvaellus Saariselällä - 4.-10.10.1999

Kesä menee juuri ja juuri, mutta viimeistään loppusyksystä pää meinaa seota, on pakko nähdä lunta. Näin se ajatuksen kulku ainakin minulla menee ja luultavasti noilla kolmella hemmolla, joiden kanssa lähdin sitä etsimään syksyllä 99.

saariselka9933Kohteeksi valitsimme Saariselän ja luotimme tuuriimme, että lunta näkisimme vaikkei sitä vielä siinä vaiheessa ollut missään päin Suomea. Ahtauduimme varusteinemme legendaksi muodostuneeseen Subaruun ja suuntasimme keulan kohti pohjoista.

Lähtömme viivästyi erinäisistä syistä useamman tunnin ja saavuimme perille 2 ja 3 välillä yöllä. Ajosta väsyneinä emme jaksaneet/viitsineet pystyttää laavua, joten "lainasimme" Kiilopään Tunturikeskuksen kammia muutaman tunnin yöunia varten. Olimme jo seitsemältä pystyssä ja valmiina jänkhälle. Lähtöilmoitus ja reittiselostus tunturikeskukseen ja baanalle.
Read more...
 
There are no translations available.

Syysretki Kolille - lokakuussa 2000


Oli taas se aika vuodesta kun ryhmämme suunnitteli vuotuista syysvaellusta. Näytti siltä, ettei edes 4 päivän vaellukseen ollut kenelläkään aikaa, mutta matkaan piti päästä. Siksi valitsimme Kolin, jonne ei aja Jyväskylästä kuin reilut kolme tuntia.

Rapusilta15Tarkoituksena oli viettää viikonloppu luonnonhelmassa ja siinä sivussa katsella laskupaikkoja talvea varten. Saavuimme Kolille perjantai iltapäivänä. pimeän saapumiseen oli aikaa muutamia tunteja, joten aikaa kupeksimiseen ei ollut jos aikoisimme suunnittelemaamme yöpaikkaan. Niinhän siinä sitten kävi, että loppumatkan taivalsimme hämärässä ja saavuimme leiripaikalle juuri pimeän laskeutuessa. Leirimme oli tulipaikalla, joka sijaitsi kirkasvetisen Myllypuron alkujuoksulla. Purosta bongasimme aamulla matkaa jatkaessamme ravun.
Read more...
 
There are no translations available.

Rukahovi, valloittamaton kuusitonninen - 11.-14.10.2001

Täytyisi joskus tavata Danny ja kiittää- Kuusamo on syksyn sävel!

oulankajoki2Kyllä ja näin myös tapahtui. Lähdimme jo perinteikkääksi muodostuneelle syys-vaellukselle, jonka tarjosi tällä erää Kuusamon karhunkierros. Seuruekin oli perinteikäs: Anssi, Janne, Jani, Risto ja minä itse. Auto oli Jannen 1.6 bokserilla varustettu Subaru, jonka renkaista taikuri oli taikonut kuviot pois. Kun auto oli pakattu täyteen se heilui vallan paljon jo pienillä nopeuksilla, joten olimme pakotetut poikkeamaan huoltoasemalla. Ilmanpaineet olivatkin välillä 1.1-1.4, joten ei ihme. Kuskiksi pääsi tiheän seulan jälkeen kippari Autio. Tähän vaikutti osittain lähtöpäivänä päätetty osallistuminen retkelle.

Takapenkille oli tunkua, koska siellä jalkatiloissa sijaitsi alkon muovikassi täynnä matkajuomaa. Alkon muovikassi johtui siitä, että pirtuvastaava kusi niin reisille, että on vieläkin märkänä. Joka tapauksessa matkaan päästiin mielet ja ilma kirkkaana. Matkaa Jyväskylästä Kuusamoon kertyi n. 600 km ja se meni, hmm, oikein hyvin.

Perillä Rukahotellin pihassa olimme n. klo 02:00 ja edessä oli 20 km taksilla ja n. 6 km kävellen kohti Ansakämppää. Anssin otsalamppu oli niin kirkas, että jouduin pitämään aurinkolasit päässä metsässä. Jos joku muuten löytää reitiltä harmaat Bollet, niin ottakaa yhteyttä. Kävely sujui muutamaa pyllähdystä lukuunottamatta oikein kivasti ja makkarat oli tikuissa n. 04:30 eräkämpän nuotiopaikalla. Rankan päivän jälkeen olikin mukava nukahtaa tuntemattoman vaeltajakarjun kylkeen, joka asiasta taisi hieman vaivaantua. Aamulla olivat isänsä kanssa niin vaitonaisia.
Read more...
 
There are no translations available.

Pallaksen Jounit maastossa - 17.-20.10.2002

Perinteinen syysvaellus herätti monenlaisia intohimoja. Kohteeksi valittiin Hetta-Pallas –väliin sijoittuva Pallas-Ounastunturin kansallispuisto, jonka läpi juoksee n. 55 kilometrin mittainen hyvin merkitty vaellusreitti. Kopla Subaruun ja Oulun kautta pohjoiseen, mars.

kunkutpieniKaikki varsinaisesti alkoi siitä kun unohdin hanskat Pallaksen tunturikeskuksen pihaan jätetyn Subarun katolle. Prysseli-Jounin maasturi käännettiin takaisin, ja lopulta sahansoittoa, kelkkailua, eurooppalaistumista sekä Lapin polttoa henkisesti sisältänyt ajomatka Hettaan sujui fleecet käsissä. Jounin tarinoinnin opetus: myös kelkan kanssa voi olla äijä. Jos huonosti sattuu, saattaa naamaluut irrota useampisatakiloisen moottorimöykyn pyörähtäessä alta päälle.
Read more...
 


 

Postituslista

Google Groups
Liity postituslistallemme
Email:
Vieraile ryhmässä