ERÄJORMAT- kolme kertaa kolin ali
maaliskuu 2001

Aprillia aprillia, juo kuravettä pirtun päälle. Eli alusta. Pitkään ja hartaasti odotettu Kolin keikka alkoi suunnitelmien mukaan torstaina 15.3., tosin itse retkikunta oli odotettua pienempi, 5 henk. Tavaraa oli todella kohtuullisesti, Toyota Carina II + peräkärry täynnä, eli viiden ihmisen reilut tarpeet. Matka sujui leppoisasti arjesta irtaantuen. Joku söi matkalla biisoninliha-hampurilaisenkin, hmm. Tiedossa oli hyvä lumitilanne ja hyvät kelit, joten tunnelma ja odotukset olivat korkealla kuin Ukko-koli konsaan. Määränpäähän retkikunta saapui hyvään aikaan pimeällä n. klo 21.30 ja muutama nautittu olut rentoutti mukavasti luonnon ja hiljaisuuden helmoissa.

Tavaran purkaminen ja pieni epätietoisuus auton tarkasta sijainnista antoi viitteitä siitä, että emme ehkä aivan saa kaikkea tavaraa yhdellä vedolla leiripaikalle, mikä taas antoi aiheen aukaista leijonapullo. Pitkälammen leiripaikka oli Anssin, Jannen ja Janin edellissyksyn tutkimusten, sekä kartan perusteella n. 1 km autotiestä mahdollistaen edestakaisen kulun. Autosta purkautui kelpo läjä tavaraa ja vuokra- ahkio täyttyi nopeasti. Kuluneet kuminyöritkään eivät oikein jaksaneet tarvikkeitamme kestää. Täyteen pakattu paska-ahkio painoi n. 500 kiloa, mutta olihan meille uutta lumikenkää tarjolla.

Olimmekin valmiita matkaan kohti leiripaikkaa ja kaikilla oli kantamuksia niin paljon kuin pystyi kantamaan. Lunta sopivat 80 cm. Janne ja Anssi menivät suksimiehinä edeltä ja ahkio, Risto, Jani ja minä perässä. Melko ajoissa, eli heti kävi ilmi, että ahkion eteenpäinsaamiseksi tarvittiin kaksi, mielellään kolme. Ihan hyvät lumikengät alkoivat pian tuntua ihan paskoilta. Kohta tieltä poistuttuamme tuli metsässä vastaan jyrkkä rinne. Janne ja Anssi kävivät hieman kauempana toteamassa rinteen jatkuvan niin laajalle, että ainoa järkevä vaihtoehto oli vetää yli. Ahkiota oli vedetty tuohon mennessä noin 200 metriä ja kun se vielä kynti puolen metrin syvyydessä, niin tunnelma oli korkealla. Suksimiehet heilahtivat nyppylän päälle ensin ja me työnsimme ahkion perässä. Aikaa kului, mutta lupaus tulevasta + leijona antoi meille voimia jaksaa.

Rinteen päällä kuvittelimme olevan miltei voiton puolella, kunnes alhaalta kuului "ei vittu, täällä on tie". Arvasimme, ettei leiripaikka ollut ihan vielä löytynyt. Huusimme takaisin tien olevan se sama tie, mistä alunperin lähdimmekin. Kello oli vasta jotain 02.00 eikä leiripaikasta ei ollut tietoakaan. Janne ja Anssi uudelleen ylös ja sitten miettimään. Vaikka "suunta" oli selvillä, päätimme jäädä nyppylän päälle nukkumaan ja odottamaan valoisampia aikoja.

Ja valkeus tuli myös pienen lumipeitteen muodossa naamalle, joten lähdimme liikkeelle varhain seitsemän jälkeen. Vahingosta viisastuneena otimme hieman vähemmän tavaraa mukaan. Nousua jatkui ja GPS kertoi lukujaan: 1,2-1,5 km lammelle. Reput ja jalat alkoivat pikkuhiljaa painaa nälän kurniessa huonosti syödyn aamiaisen johdosta. Nestettäkään ei juuri ollut. Puolenpäivän aikaan lampi alkoi jo näkyä joka nyppylän takana ja joku kiroili joskus. Metsä oli lumottu.Kiitos ja anteeksi ja äkkiä takaisin tielle, joka onneksi löytyi kivuttomasti. Väsyneinä kamat autoon yöpymispaikalta, nopeasti teltta pystyyn melko lähelle tietä ja pirunkirkkoa, läheisestä liiteristä puutavaraa, kamina lämpimäksi ja ruoka tulille. Vähitellen alkoi olo tuntua paremmalta. Pirtumehukattia elimistöön ja alkoi tuntua vielä paremmalta. Päätimme, että aamukävely sai kuitata päivän laskut ja keskityimme nauttimaan elämästä todella hienoissa puitteissa Pielis-maisemineen.

Seuraava päivä tarjosi aurinkoa ja hyvää tuulta. Lähdimme hakemaan hyvää laskupaikkaa, joka löytyikin melko läheltä. Kyllä. Laskua kesti n. 2 min ja pohjalla odotti kiviröykkiö iloista laskijaa. Valittua tuli siis varmasti paskin mahdollinen paikka sekä reitti. Jäi vain puuttumaan, että joku olisi loukannut itsensä. Vittua ja perkelettä mumisten ylös ja pikkuhiljaa alkoi jo huvittaa. Matkan luonne alkoi hiljalleen hahmottua. Anssi ja Jani lähtivät vielä kiipeilemään yhdelle kalliolle, jonka päältä löytyikin sitten kuulemma suden jäljet (kolin keskuksen luomukahvilan pitäjä oli muuten havainnosta todella innoissaan, which was nice). Me muut lähdimme ruoanlaittoon ja katin blandaukseen.

Puut loppuivat sahan hajottua ja jouduimme piipahtamaan ostoksilla. Huoltoaseman puut olivat niissä hinnoissa, että päätimme hoitaa ne yksityisiltä. Päädyimme parissa talossa käytyämme todella leppoisan savolaisukon luo, joka sahasi kärryn puolilleen ja pyysi 15 markkaa! Annoimme 4-kymppiä ja ukko povasi itselleen vauhtiviikonloppua. Hieno ihminen. Illansuussa reilailimme pirunkirkon kaiteella ja vedimme Jannea Carinalla. Se oli vedettävän mukaan hupaisaa hommaa ja näyttikin niin hupaisalta, että unohdin Jannen katsomiselta katsoa tietä. Onneksi penkassa oli vain lunta. Loppuillan sapluuna oli mehukattia ja kirkossakäyntiä, sekä lohen loimuttelua kaminan kyljessä.

Sunnuntaina pistimme leirin pakettiin ja ehdimme pariksi tunniksi keskukseen laskemaan. Rinteet olivat hyviä ja maisema aivan upea. Näin ensikertalaisen sydänalaa se käpälöi sekä rinteiltä, että huipultakin. Ehkä joku kerta ehtii laskemaan niitä metsiäkin. Matka siis sujui juuri niin kuin emme suunnitelleet ja ehkä sen ansiosta se toimikin niin hyvin.