Pallaksen Jounit maastossa - 17.-20.10.2002
Perinteinen syysvaellus herätti monenlaisia intohimoja. Kohteeksi valittiin Hetta-Pallas –väliin sijoittuva Pallas-Ounastunturin kansallispuisto, jonka läpi juoksee n. 55 kilometrin mittainen hyvin merkitty vaellusreitti. Kopla Subaruun ja Oulun kautta pohjoiseen, mars.
 Kaikki varsinaisesti alkoi siitä kun unohdin hanskat Pallaksen tunturikeskuksen pihaan jätetyn Subarun katolle. Prysseli-Jounin maasturi käännettiin takaisin, ja lopulta sahansoittoa, kelkkailua, eurooppalaistumista sekä Lapin polttoa henkisesti sisältänyt ajomatka Hettaan sujui fleecet käsissä. Jounin tarinoinnin opetus: myös kelkan kanssa voi olla äijä. Jos huonosti sattuu, saattaa naamaluut irrota useampisatakiloisen moottorimöykyn pyörähtäessä alta päälle.
Lasten leikkiä ei myöskään ole pelleily säiden kanssa. Pohjoisen poikakaan ei välttämättä ehdi kissaa sanoa kun tuuli jo lyö lunta urat umpeen. Siinä saattaa vaikka vahingossa ajautua Norjan puolelle ja sitä myöten skandinaaviskan harjoituksiin virkaintoisten tullimiesten kanssa. Eikä auta se, että kyydissä on puolihysteerisiä etelän teinikolleja, jotka eivät osaa pitää edes koiraa piilossa rajavartijoilta. Mutta pois tämä kaikki meistä. Tundran karuihin erämaaoloihin usein karaistuneina tunsimme jo luonnon lait ja tavat. Suomen suurimpia pizzoja lupaavan satamaravintolan houkutuksista nautittuamme uskaltauduimme ruotsalaiseen vanerijollaan ja taipaleen alkuun.
 Hetta-Pallas on kaunis. Sen takia kestääkin puolen peninkulman matkan keskellä Ounasjärveltä Pyhäkeron viereen vievää pusikkoa. Pyhäkerolta katsoessa tunturijono näyttää johtavan miltei maailman tappiin. Välissä on laakeita alankomaisia lakeuksia, mutta Pyhäkero-Ounastunturi-Pallastunturit -viiva näkyy selkeänä. Kylmä oli kuin veli venäläisen villahousuissa, mutta rehvakkaassa fleece- ja kuorivarustuksessa ei lokakuun puolivälin arktinen hysteria tuntunut juuri missään. Tuuli oli tunturin laella viimaa. Miksei siis mennä maisemista huolimatta Sioskurun tuvalle?
 Kämpällä odotti yllätys. Varreltaan kissamaisen notkeille repunkantajille tyhjää tilaa mennen tullen, kunnes pohjanmaalaisten ikämieskollien kaukopartio pyyhkäisi lumiset kenkänsä kynnykseen. Tässä vaiheessa oma monodisko oli jo siinä mallissa, ettei vääjäämättömältä pelastanut enää mikään. Energiaa tankattiin kaksin käsin ja tanhuttiin jäseniä vetreiksi rinkan kantamisen jälkeen. Seuraava aamu ihmeteltiin luonnon ihanuutta tavanomaista pidempään. Ikämiehet siirtyivät maastoon jo kukonlaulussa. Loppumatka sujuikin etupäässä omissa porukoissa.
 Vaan jalkaa toisen eteen. Päivämatkan päässä olevassa Hannukurun kämpässä odotti sauna ja avanto. Vaikka vauhti ei juuri päätä huimannut eikä matkassakaan ollut turhia pinnistelty, kaipasi kroppa Outtakkan päälle juoksun jälkeen pikkupesua. Joku kykeni vielä voitelemaan nivelkulumia puudutteella, toiset joutuivat nuuhkimaan romminhajuja. Pelastuksen kehto Hannukuru olikin tällä erää eksklusively varattu Jyväskylän vapaalaskijoiden toipumiseen. Hieman edellisestä poikkeavan levon jälkeen road trip sai jatkoa.
 Matka jatkui samassa kelissä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Ilma kuin linnunmaitoa ja jalka nousi yllättävän kepeästi rinkan keventymisen jälkeen myös Suaskurun rinnettä ylöspäin boulderoidessa. Sapuskaosasto taisi myös kerrankin osua kohdalleen - ei liikaa tai liian vähän. Viimeiset rippeet vedeltiin Pallasten pohjoispuolelle rakennetussa hirsikodassa, ilta sujui koe-eläinpuiston pornojuttuja kuunnellen. Alitehoisen kamiinan sijaan lämmikkeeksi keksittiin tuhannen lieskoina palavat revontulet. Pari väärään paikkaan eksynyttä hyljettä oli myös joutunut luopumaan turkeistaan ihmiskunnan ja yöunen hyväksi.
 Reissun parhaimmat potentiaaliset laskusiivut haistettiin jo kaukaa. Kaikenlaista kukkulaa ja jyrkännettä oltiin nähty pitkin matkaa, mutta kymmenien kilometrien haikkaus kamppeet niskassa saattaisi jäähdyttää pahimpia laskuintoja. Sopivasti teiden vieressä olevien Pallas-tuntureiden notkoihin ja poimuihin sen sijaan syöksyy monenlaista kurua ja pintaa, joita pitkin saattaisi olla hyvä liihottaa. Henkilökohtaisesti ajattelin käydä tutustumassa vielä toistaiseksi kokemattomana oleviin kallistuskulmiin. Viimeisiä lämminkuppeja tunturin kupeella juotaessa joku muukin lupaili palaavansa luonnon helmaan. Kokemuksia ja lupauksia tulevasta siis tuli. Mönkijällään maastoon painaltavaa myyttistä tuntureiden yhden miehen pelastuspartiota Jalmari-Jounia emme silti koskaan nähneet.
Majapaikat: Sioskuru, Hannukuru (saunoineen kaikkineen), Rihmakurun kota.
Päivämatkat: 12, 13, 18 ja 10
Havaitut laskupaikat: Taivaskerolta itään ja ylipäätään Pallaksen kukkuloilta rinnettä alas.
Sapuska: Perinteinen blåband-tyyli kuorrutettuna ylläripurkista väännetyillä nödepihveillä ja (Riston ja Jannen) stroganoffilla.
Yleistunnelma: "Tässä vois jo melkein laskea.", pj Pakarinen.
Teksti: Timo Helenius |
