Rukahovi, valloittamaton kuusitonninen - 11.-14.10.2001
Täytyisi joskus tavata Danny ja kiittää- Kuusamo on syksyn sävel!
 Kyllä ja näin myös tapahtui. Lähdimme jo perinteikkääksi muodostuneelle syys-vaellukselle, jonka tarjosi tällä erää Kuusamon karhunkierros. Seuruekin oli perinteikäs: Anssi, Janne, Jani, Risto ja minä itse. Auto oli Jannen 1.6 bokserilla varustettu Subaru, jonka renkaista taikuri oli taikonut kuviot pois. Kun auto oli pakattu täyteen se heilui vallan paljon jo pienillä nopeuksilla, joten olimme pakotetut poikkeamaan huoltoasemalla. Ilmanpaineet olivatkin välillä 1.1-1.4, joten ei ihme. Kuskiksi pääsi tiheän seulan jälkeen kippari Autio. Tähän vaikutti osittain lähtöpäivänä päätetty osallistuminen retkelle.
Takapenkille oli tunkua, koska siellä jalkatiloissa sijaitsi alkon muovikassi täynnä matkajuomaa. Alkon muovikassi johtui siitä, että pirtuvastaava kusi niin reisille, että on vieläkin märkänä. Joka tapauksessa matkaan päästiin mielet ja ilma kirkkaana. Matkaa Jyväskylästä Kuusamoon kertyi n. 600 km ja se meni, hmm, oikein hyvin.
Perillä Rukahotellin pihassa olimme n. klo 02:00 ja edessä oli 20 km taksilla ja n. 6 km kävellen kohti Ansakämppää. Anssin otsalamppu oli niin kirkas, että jouduin pitämään aurinkolasit päässä metsässä. Jos joku muuten löytää reitiltä harmaat Bollet, niin ottakaa yhteyttä. Kävely sujui muutamaa pyllähdystä lukuunottamatta oikein kivasti ja makkarat oli tikuissa n. 04:30 eräkämpän nuotiopaikalla. Rankan päivän jälkeen olikin mukava nukahtaa tuntemattoman vaeltajakarjun kylkeen, joka asiasta taisi hieman vaivaantua. Aamulla olivat isänsä kanssa niin vaitonaisia.
Vähäinen yöuni ei vaikuttanut tunnelmaan, vaikka joku taisi kärsiä hieman aamupahoinvoinnistakin. Aamupala väkisin naamaan ja lenkille. Reitti oli selvillä ja polku, jolta ei voinut eksyä, oli hyvä kävellä. Ilma oli melko kirkas (jaa oli, en kyllä muista yhtään) ja maisemat avautuivat upeina. Ajankohdasta johtuen ruuhkaa ei luojan kiitos ollut, joten saimme olla rauhassa omine ajatuksinemme itseämme paremmassa seurassa. Päivän saldo ruokatauolla ja parilla lepohetkellä täytettynä oli n. 19 km. Nähtyä tuli komeaa luontoa ja poroja ja kengän kantaa, välillä kävi näes väsyttämään. Joenvartta kävellessä tuli mieleen, että kanootti-kajakki yms. vaellus voisi olla myös todella mukavaa puuhaa. Juomavesi hoitui luonnollisesti luonnosta.
Määränpäähän Kitkajoen varrella sijaitsevalle laavulle päästiin ja palvelukin oli luksusta: Valmiiksi sahattua kuivaa puuta ja maisemana joki jonka ylitti komea riipusilta. Ruoka maistui ja Leijona ja yhden tähden Jalmari kertoivat hyviä juttuja notskilla.
Lauantai-aamu aukeni ilman sadetta ja taas oli kummallista pahoinvointia yhdellä. Tuo äänekäs myrkytystila oli alkanut hyvissä ajoin, joten hassut äänet olivat kiirineet pitkin öistä joenuomaa. Amusella pari isoa seuruetta ohitti laavun, sekä makkarat kävi paistamassa oikein mukava perhe pohjanmaalta. Perheellä oli myös huonoja uutisia:"Reitin varrelle sijoittuva kauppa!? oli suljettu", mikä tarkoitti sitä, että rinkat tulivat pysymään saman painoisina. Matkaan. Ja ai ai mitä maisemia. Riippusillan yli ja parin lievästi nousevan kilometrin jälkeen näytti jo niin jylhältä, että viimeistään silloin paha maailma unohtui. Jyrävän koskeakin ihailtiin monelta kantilta ja kuunneltiin kipparin legendaa ainoasta kosken laskeneesta melamiesvainaasta. Jyrävällä oli myös runsaasti muita retkeilijöitä. Jatkoimme kohti yöpaikaksi kaavailtua laavua x, missä päiväetapiksi tuli n. 17 km. Päästyämme ko. laavulle en tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Niin älyttömän huonolle paikalle tien varrelle ja kauaksi järvestä ei luulisi kenenkään haluavan edes pysähtyä saati jäävän yöksi. Vaikka jalkaa painoi jo aikalailla päätimme jatkaa hieman oikoen 3 km seuraavalle laavulle.
 Pimeys alkoi laskea ja oikomiset meni alkuun ihan niin vituiksi kuin vain voi, eli matkaa tuli hieman lisää. Pienoinen kireys hiipi kunkin kuuppaan hitaasti, mutta varmasti. Oman mausteensa antoi hirvittävä tietoisuus juomapuolen vähyydestä. Kyseinen Suolammen laavu oli aikamoisen kiipeämisen takana, mutta kun sinne pääsimme, oli kireys tipotiessään. Laavu oli lammenrannassa ja vedenhakureissulla astuin lankun ohi sellaiseen lällipaskaan kenkä auki rähmälleni, että melkein surupukkuun teki mieli vaihtaa. Onneksi retkitovereitteni vilpitön vahingonilo vapautuvine nauruineen poisti harmin ja nuotio kuivasi ruotsinarmeijan maastopuvun mallikkaasti. Kynnyskysymykseksi meinasi nousta lähtö Rukahoviin. Matkalla olimme vitsailleet, millaiseen kattaukseen hovissa päädytään ja kun uudelta laavulta sinne oli vain 6 km taksinumeroa miltei naputeltiin (tielle oli tosin jyrkkä ja pitkä mäki noustavana ja laskettavana). Yleinen väsymys oli sen verran kova, että päätimme ratkaista lähtemisen painimalla Ristin kanssa. Laavulle jäätiin, mutta jos asia olisi ratkaistu lyömällä, olisin imenyt turvonneella huulella kaljaa hovissa zorbaksen raikuessa taustalla. Yllättävän hyvin ruoka ja juoma siinä väsymyksessä riittivät laavullakin ja vauhdittivat varsin henkilökohtaisiin keskusteluihin. Suht varhain painuttiin makuulle ja varhain päästiin myös matkaan sunnuntai-aamuna.
Pahaksi onneksemme sää oli sumuinen ja loppu 6 kilometriä sisälsi reitin korkeimmat kohdat. Vaaroilta emme siis nähneet mihinkään. Ylös, alas ja toinen ja kolmas ja loppuun Rukan rinteen liian monta porrasta ylös ja reissu alkoi olla paketissa. Matkaa kertyi yhteensä 52 kilometriä ja nähtyä tuli se, minkä takia karhunkierros niin suosittu on.
Tonnikala, katkarapu, aurajuusto, ananas, iso keskiolut ja kotiin, kiitos.
Teksti: Joni Leponiemi |
