Lasku Breithornilta
Elokuinen lauantaiaamu Täschin vuoristokylässä
 Herään leirintäalueen teltasta kahden muun kesäopiskelijan vielä vedellessä hirsiä. Kello on noin kuusi, kurkkaan ulos ja taivas on kirkas. Tällaisen tilaisuuden tullen ei auta voivotella edellisillan railakasta juhlintaa... Nopsat aamutoimet, kamat kantoon ja junalle mars mars. Juna vie minut n. 8 km päässä sijaitsevaan Zermattin autottomaan pikkukylään. Kylä viehättää Sveitsiläisellä idyllillään, tosin japanialaiset kameroineen tuovat oman värinsä katukuvaan.
Junalta suuntaan suoraan kabiinille ostamaan hissilippua 45 minuuttia kestävään nousuun ylös jäätikölle. On huvittavaa lompsia laskettelukuteet niskassa täysin kuivia katuja nurmikon vihertäessä joka puolella! Tiedän kuitenkin ylhäältä löytyvän lunta ja maailman kuvatuimman vuoren, Matterhornin ilmestyessä näkyviin en malta enää odottaa ylöspääsyä.
 Kolmannen kabiinin yläasema sijaitsee 3820 metrin korkeudella ja näyttää lähestyttäessä huikaisevalta. Yläasemalta kävelen hetken tunnelia, jonka päästä alkavat rinteet. Tunnelin päästä alkaa myös mielenkiintoinen ankkurihissi, joka näyttää vievän alamäkeen, mutta nousee sittemmin hieman. Tuossa hississä huomaan lumen koostumuksen olevan epämiellyttävän jäistä hiihdettäväksi, joten teen nopean päätöksen ja lähden kapuamaan vielä hissien ulottumattomiin.
Vieressä sijaitsevan Breithornin huippu (4186 m) on helposti saavutettavissa, sen sanotaan olevan maailman helpoin yli 4-tonninen vuori. Kiipeämässä en ole todellakaan yksin, monet köysistöt matelevat vuoren seinällä, johon on tallautunut helposti kuljettava polku. Liikun yksin melko nopeasti enkä usko päänsärkyni johtuvan ohuesta ilmasta...
 Huipulle nousen reilussa puolessa tunnissa. Näköala on uskomaton, onhan vuori yksi Euroopan korkeimpia. Matterhornikaan ei näytä enää niin massiiviselta, vaikka sen huippu yltää 300 metriä korkeammalle. Alhaalta laaksosta startannut kopterikiertoajelu pyyhkii ohitseni. Äimäilen maisemaa hetken, mutten halua tuhlata kallista lasketteluaikaani. Siis sukset irti repusta ja suunta alamäkeen. Rinne on jyrkimmillään noin 30 astetta ja siihen aikaan aamusta aurinko porottaa suoraan kohti. Lumi ei ole vielä pehmeää vaan pinta on todella kova ja jäinen, mutta onneksi tasainen eikä hajoile laskijan alla. Kurvailen alas ja joudun välillä jarruttelemaan vauhtiani, joka jäisellä jyrkällä rinteellä kasvaa turhan helposti.
 Alhaalla pysähdyn ja käännyn vielä katselemaan Breithornia. Omia laskujälkiä ei ole mikä ei haittaa. Näin hienosti ei kesähiihtopäivää voi monessa paikkaa maapalloa aloittaa! Dance Schön!
Jos Zermatt kiinnostaa, klikkaa itsesi tänne!
|
